maanantai 31. joulukuuta 2012

Hyvää uutta vuotta

Tämän uuden kokeilun myötä toivotan hyvää uutta vuotta kaikille ihanille lukijoilleni!

Kokeilussa on siis kuparisormus. Kukka on tehty kuparisavesta ja rinkula paksusta kuparilangasta ja osat juotettu yhteen. Kukassa on sen takia reikä kun siitä piti tulla riipus, mutta päätyi sormus kokeiluun. Jatkossa siis tulee olemaan ilman tuota reikää. Sormus rinkulakin on jo seuraavaan kokeiluun muokattu taotuksi versioksi.
Näitä ja paljon muuta ensivuodelle!




lauantai 29. joulukuuta 2012

Jotain myös itselle

Tilasin itselleni joululahjaksi helmiliinalta muutamia helmiä, joista päätin jokaisesta tehdä itselleni jonkin korun. Sillä paljon tulee tehtyä koruja, mutta itselle ei tahdo jäädä mitään. Kuulostaa varmasti monesta koruilijasta tutulta :)
Näistä ihanista barokki makeanvdenhelmistä tein siis rannekorun ja korvakorut itselleni. Nuo ihanat pienet Tierra Castin lintuset ovat myös helmiliinalta.






perjantai 28. joulukuuta 2012

Avainnauhoja

Minulta kyseltiin miksi blogistani ei löydy avainnauhoja. Tässä niitä nyt sitten on ja lisää on työpöydällä odottomassa kuvausta. Nämä avainauhat ovat tilattuja ja päätyneet jo omiin koteihinsa.
Vapaana olevat avainnauhat menevät ensiviikon aikana kukkakauppa Lumikellon ikkunaan myyntiin. Sieltä niitä voi tulla sitten kyselemään. Sähköpostiin voi myös laittaa kyselyä.









keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Mitä sinne pukinkonttiin sitten päätyi...

tässä siis itse annettuja ja tilattuja joululahjoja.

Linnunpesä kaulakoru, johon tein vielä yhteensopivan rannekorun.



Lemmikki
Hopeasavesta tehdyt pienet kukkariipukset, riippumassa sydännappikorvakoruissa.



Jääkukka
Hopeasavesta tehty kukkariipus. Helminä vuorikristallia ja haukansilmäakaatteja. Koru on kokonaan hopeaa.





Kultainen sydän
Saaja ei käytä kuin kultaisia koruja, mutta ihastui tekemiini kuparisavisydämiin. Hioin sydämet kiiltäviksi ja jätin patinoinnin pois. Pienet kullanväriset helmet ja kullatut korviskoukut.



Tämän korun riipukseen on maalattu saajan koiran kuva ja takapuolelle nimi. Helmi on tilattu piaeliinalta. Koru on tehty hopeasta ja helminä mustia onyxeja ja haukasilmäakaatteja. Niskantaa tulee musta habotaisilkkinauha.




Suomineito
Eräs neitokainen tykästyi tähän malliin jonka olin tehnyt kuparinvärisenä.
Päätin tehdä hänelle hopeoidun version samoista korviksista. Kuvittelen niiden sopivan hyvin vaalealle suomineidolle.


maanantai 17. joulukuuta 2012

Petunia

Tässä pieni hopeasavi kokeilu. Muotilla tehty petunia riipus ketjussa. Kevyt patinointi korostamaan kukan muotoja.
Muutaman muun työn esittelenkin sitten joulun jälkeen :)


lauantai 15. joulukuuta 2012

Naava

Tässä naava korvakoruihin rannekoru. Onyxia ja haukansilmä akaattia. Puun oksa, habotaisilkkiä.


keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Naava

Korvakorut joissa käytetty kuivuneita puunoksia ja helminä roikkuvat haukansilmä akaatit. On muuten äärettömän kauniit kivet. Korvakoruihin sopiva rannekoru on myös tekeillä, lukkoa vaille valmiina.


perjantai 7. joulukuuta 2012

Kimallus

Tästä rannekorusta löytyy impressiojaspista, bronsiittia ja vuorikiristallin kimallusta. Kuparisavilaatta, sarisilkkiä ja itsetehty lukko.




maanantai 3. joulukuuta 2012

Arjen Aarteita

Valitettavasti myyjäiset jäävät minun osaltani väliin,
mutta käykäähän ihmeessä kurkkaamassa mitä
muita aarteita on tarjolla!

Myyjäiset

Perjantaina
7.12 klo. 17-21 ravintola Pacificossa (K18)
Helsinginkatu 15, 2.kerros.

Tulehan hankkimaan ihania aarteita pukinkonttiin!



Tervetuloa!

lauantai 1. joulukuuta 2012

Korukoplan haaste

Inspiroidu kuvasta/ väreistä haasteen antoi Ninni.
Itse inspiroidun tästä merenranta kuvasta. Kuvasta tuli mieleen lähi ranta jolla minulla on tapana käydä kävelemässä, mietiskelemässä ja hakemassa inspiraatioita koruihini.
Tämä rannekoru syntyi kuvan innoittamana.




Korusta löytyy rannalta kerätty litteä luonnonkivi, bronsiittia, eebenpuuhelmi, viistehiottuja akaatteja, grainstonemarmoria ja taivaansinistä sarisilkkiä.

Kiitos Ninnille ihanasta haasteesta!

torstai 22. marraskuuta 2012

Black Naomi

Keramiikka ruusu riipus, joka sai kaverikseen mustia onyxeja ja harmaat kotkansilmä akaatit. Niskantaa tuleva nauha on leveää neulelankaa, ihanan pehmeä ja kevyt kaulalla. Pitkä päänyli menevä malli. Korvakoruissa samanlaiset riipukset pienempänä ja mustat onyxit.






maanantai 19. marraskuuta 2012

Korujakin välillä

Päivitetään tänne niitä korujakin vaihteeksi.
Eriparikorvikset, linnunpesä toiseen ja puunoksa akaatilla toiseen korvaan. Sekä korvakoruihin sopiva rannekoru. Luontoihmisen korusetti.
Idean tuohon puunoksien käyttämiseen korvakorussa ja rannekorussa sain eräästä korutilauksesta, josta kerron lisää tuonnenpana kunhan saan korut valmiiksi.
Rannekorusta löytyy akaatteja ja todella ihanaa afrikan opaalia, habotaisilkkiä, ketjua ja palanen puunoksaa.


Käykää toki tykkäämässä roskisprinsessasta facebookissa täältä. Päivittelen facebookiin kuvien mukana  hintoja koruihin, jos kiinnostuit jostakin korusta. Kyselyä koruista voi toki laittaa myös sähköpostilla.


                   Mukavaa viikonalkua kaikille!


sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Kiitos!

Kiitos!

Kiitos kaikille Arjen Aarteita tapahtumassa käyneille!
Toivottavasti löysitte ihania aarteita. Minä ainakin löysin :)
Tänään vielä voi mennä tekemään löytöjä kallion kirjastolle (viides linja 11),
vaikka roskisprinsessa ei siellä ole tänään paikan päällä.

Jos jokin koru jäi eilen kutkuttelemaan, mutta et sitä matkaasi ottanut, niin ei hätää. Korut löydät Kukkakauppa Lumikellon (Porthaninkatu 4) ikkunasta alkuviikosta, kunhan kerkiän ne sinne laittamaan.

Sekä ensiviikon lauantaina 24.11. artesaanimessuilta, Siltasaarenkatu 28 (teatteri kallio)

Tervetuloa!

maanantai 12. marraskuuta 2012

Myyjäiset

Viikonloppuna 17-18.11 Arjen Aarteita myyjäiset
 kallion kirjastolla (Viides linja 11) 
Itse olen koruineni paikalla lauantaina 17.11
Tervetuloa tekemään ihania löytöjä joululahjaksi tai itselle! 





perjantai 9. marraskuuta 2012

Vanha avain

Mennyt aika

Vanhat avaimet kiehtovat minua, niin kuin vanhat esineet muutenkin. Niillä kaikilla on oma tarinansa kerrottavanaan. Mitä tämä avain kertoo?
Korusta löytyy todella ihanan vihertävän sävyisiä viistehiottuja akaatteja ja bronsiittia solmittuna hamppunauhaan. Omatekemä lamppulasihelmi, habotai silkkinauhaa.









keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Muutamat korvakorut

 Nämä korvakorut sopivat hyvin aijemmin esittelemääni rannekoruun. Joka löytyy tästä.
Kuparisavipyörylät ja noista kivistä en ole varma, kun olen saanut ne kaupantekijäisiksi.
Olisiko kahvijaspista tuo ruskea?


Tämän mallin löysin joskus jostai netin syövereistä ja pitihän se kokeilla.
Itsetehdyt kuparirinkulat,  grainstone marmoria ja impression jaspista solmittuna hamppunaruun.


Itsetehdyt kuparirinkulat ja swarovskin kristalli sydämet.


tiistai 6. marraskuuta 2012

Kaulakoruja

Kuparisavi riipus, letitettyä hamppunarua ja bronsiittia. Farfalleja vaijerissa ja korun takaosa mustaa nahkanauhaa.





Kuparisavi sydän, kahdessa vaijerissa siemenhelmiä ja ihania punaisen oransseja viistehiottuja akaatteja. Takaosassa kuparinväristä ketjua.